Kohu Englannin maajoukkueen ympärillä ei ota laantuakseen. Epäonnistuneen EM-karsinnan jälkeen käyntiin pyörähtänyt hullunmylly jatkuu yhä, vaikka joukkueella on jo uusi manageri. Britit osaavat välillä olla huvittavan sokeita, tai ainakin lyhytmuistisia. Karsintafiaskon jälkeen lehdet toitottivat yhteen ääneen, että nyt paras ukko puikkoihin ja piupaut kansallisuudesta. Peräsimeen hyppäsi monessa paikassa ansioitunut Fabio Capello.

Mikä on englantilaisten reaktio? Aivan oikein, itkuvirsi jatkuu. Ääneen päästetään yksi kerrallaan maan futisvaikuttajia. Entinen huippufutaaja ja nykyinen MK Donsin manageri Paul Ince aloittaa BBC:llä:
It's a sad indictment on English football that we've got to go to Europe for a manager"

Ja itsekin ehdolla olllut Portsmouthin manageri Harry Redknapp purkaa omaa pettymystään:
"I just think the manager of England should be English."

Niinpä niin. Jotenkin englantilaisten nurkkapatriotismin voisi ymmärtää, jos maalla olisi oikeasti heittää pöytään nippu ansioituneita valmentajia. Näin ei kuitenkaan ole. Vilkaisu Valioliigan tämän hetken top 10 -joukkueiden managereiden kansallisuuksiin paljastaa karun totuuden. Kärkikympistä löytyy vain kaksi englantilaista manageria: aikaisemmin mainittu Redknapp sijalta seitsemän ja Newcastlen kanssa kymmenentenä oleva Sam Allardyce.

Vielä hiljaisempaa tulee, jos yrittää etsiä menestyviä englantilaisvalmentajia muualta Euroopasta.
Mclarenin fiaskon jälkeen moni Englannissa myönsi mielessään, että ehkä se Sven-Göran Eriksson ei loppupelissä aivan turisti näissä hommissa ollutkaan. Erikssonin suurin vika ei  todellisuudessa löytynyt peliin liittyvissä asioissa, vaan siinä että hän ei osannut pitää yksityiselämänsä tarpeeksi yksityisenä ja vielä tärkeämpänä se, että mihen passissa lukee Englannin sijasta Sverige.

Tiedä sitten onko ylimenevän hehkutuksen vika lehdistössä vai englantilaisten kyvyttömyydestä tunnistaa tosiasiat, mutta ainakaan tilastojen valossa Englanti ei ole ollut maajoukkuetasolla jalkapallon mahtimaa enää vuosiin. Vuoden 1966 maailmanmestaruuden perään on varmasti mukava haikailla, mutta luulisi olevan kuluttavaa pudota arvoturnaus toisensa jälkeen jatkosta "yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista".

Valioliiga on varmasti maailman seuratuin, ehkä jopa tasollisestikin paras, jalkapallosarja. Syyt tähän löytyvät jostain aivan muualta (kuten esimerkiksi televisioinnista, sponsorituloista ja yleisestikin sarjan ympärillä liikkuvista hurjista rahasummista) kuin englantilaispelaajien CV:eistä. Liigan viehätysvoima rakentuu pitkälti sen monikansallisuuden ja tunnettavuuden ympärille, brittiläisiä seuraorganisaatioita ja perinteitä mitenkään väheksymättä.

Wayne Rooneyn kaltaiset englantilaiset supertähdet ovat Valioliigassa harvassa, vaikka pelaajalistoja katsoisi kuinka punavalkoisten lasien läpi. Rooneyn myötä hyökkäyskalusto on kansainvälisestikin vielä hyvä. Keskikenttä gerrardeineen ja lampardeineen menee myös, mutta entäpä alakerta? On vaikea puhua nauramatta uskottavasta alakerrasta ja ykkösmaalivahti Paul Robinsonista samassa lauseessa. David Seaman saattoi olla 1990-luvun alkupuolella vielä hyvä veskari, mutta reilun vuosikymmenen ajan englantilaiset ovat olleet tolppien välissä aivan hukassa.

Myöskään tulevaisuus ei näytä sen valoisammalta. Valioliigan maailmanlaajuinen näkyvyys vain jatkaa kasvamistaan, mikä tarkoittaa lisää rahaa, joka taas johtaa pelaajien palkkojen jatkuvaan nousuun. Rahavirrat houkuttavat jatkossakin entistä enemmän ei-englantilaisia pelaajia sumusaarille puntapintojen perässä. Tämä taas näkyy omien lupauksien peliajan vähenemisellä kovimmalla sarjatasolla, joka taas on omiaan hyydyttämään tai ainakin hidastamaan lupaavan juniorin kehitystä. Tähän kun vielä lisätään vuosi vuodelta kansainvälistyvät junioriakatemiat, niin kovat ovat tulevaisuuden näkymät englantilaispalloilijoilla.

Monet englantilaiset jalkapallovaikuttajat ovat jo liputtaneet avoimesti ulkomaalaiskiintiöiden puolesta. Valioliigasta on tullut niin iso ja kansainvälinen brändi, että tämä voi olla jo liian myöhäistä.  Eilen Chelsean ja Arsenalin kärkikamppailussa oli kentällä yhteensä viisi (Arsenalilla ei yhtään!) englantilaista jalkapalloilijaa. Nyky-Valioliiga on sarja, jossa joukkueita omistavat venäläiset oligarkit, aasialaiset poliitikot ja amerikkalaiset bisnesmiehet. Miksi tätä joukkoa kiinnostaisi yhtään, mistä maasta pelaajat tulevat?