Mestareiden liigan välierät menivät. Päällimmäisenä mieleen jäi (Kiitos Hoopi tästäkin) fakta, että Milanossa satoi vettä ja sata salamaa iski tulta. Itselläni meni maku koko Mestareiden liigan finaalista, kun sinne könysivät puolivälierien kahdeksasta joukkueesta juuri ne kaksi, jotka siellä olisin halunnut kaikista vähiten nähdä.

Toki joukkueiden edellinen finaalikohtaaminen vuonna 2005 oli klassikko, mutta en millään jaksa uskoa samanlaiseen finaaliin. Vastakkain ovat kaksi joukkuetta, jolla ei kummallakaan ole yhtään maailmanluokan hyökkääjää. Myöskin molempien joukkueiden veskarit ovat pelanneet enemmän tai vähemmän huonon kauden (joojoo myönnetään, Pepe Reina on kova rankkareissa).

Melkein toivon Milanin voittoa jo yksin Gattuson vuoksi. Siinä ukossa on nimittäin asennetta ja aitoa tekemisen meininkiä.

***

Kiekkopuolella Anaheim Ducks otti taas jatkoaikavoiton Vancouverista ja eteni läntisen konferenssin finaaliin. Vaikka Anaheim painostikin läpi ottelun ja voitti laukaukset selvästi, täytyy nostaa hattua Ducksin maalivahti Jean-Sebastien Giguerelle. Mies on pelannut uransa aikana kymmenen jatkoajalle mennyttä pudotuspeliottelua ja poistunut voittajana kaukalosta peräti yhdeksän kertaa. 

Giguerella on tietysti matkaa Patrick Royn legendaarisen 10 peräkkäisen jatkoaikavoiton sarjaan kauden 1992-93 -pudotuspeleissä, mutta komeaa jälkeä kanadalainen on ankkojen maalilla tehnyt.

Ainiin, Teemu jatkaa yhä kannun metsästystä, vaikka osumia on kasvojen seuduille tullut vielä tämänkin kuvan jälkeen muutamia lisää.