Serbia tuli ja haki pisteet. Suomen esitys oli kauttaaltaan munatonta ja samaa voi sanoa penkin takana heiluneesta Roy Hodgsonin toiminnasta.

Avauskokoonpanosta ja taktiikasta jossittelu on aina jälkikäteen turhaa, mutta hieman Hodgsonin ajatusmaailma silti kummastuttaa. Jos mies  kerran on odottanut kuin kuuta nousevaa saavansa Tainion ja Väyrysen samanaikaisesti avaukseen, niin mikä logiikka on sijoittaa molemmat laidoille?
 
Keskellä Ilola ja Heikkinen ovat molemmat täysin kykenemättömiä luomaan peliä ylöspäin. Nämä asiat lisättynä Kuqin ja Forssellin olemattomiin kykyihin luoda tilanteita tosipeleissä, niin on loppupelissä edes turha ihmetellä hyökkäyksen tehottomuutta. Eilisen pelin ainoa taktiikka tuntui olevan Hyypiän tai Pasasen laittama pitkä kaaripallo, joista ei vähemmän yllättäen syntynyt kertaakaan mitään. 

Kotitappion myötä Suomi myös menetti mahdollisuutensa EM-kisoihin, ellei vierasturneella Portugalissa ja Serbiassa tapahdu ihmeitä. Näillä näkymin ei. Näissä tilanteissa alkaa väkisinkin miettiä uusien miehien ajamista sisään maajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Hetemaj't ja Eremenkot saisivat puolestani saada paljon lisää vastuuta.

Litmanen pelasi eilen hyvin, mutta parinkymmenen minuutin kunnossa oleva Kuningas ei vain riitä. Ehkä olisi vähitellen aika hyväksyä se tosiasia, että Suomen "kultaisen sukupolven" parhaat pelit ovat jo takana, vaikka se pahalta tuntuukin.

Pelaajarungon kannalta olisi äärimmäisin olennaista, että maajoukkueen tärkeimmät pelaajat saisivat seurajoukkueissaankin runsaasti vastuuta. Tällä hetkellähän tilanne on joka osa-alueella huono. Nimekkäimmistä pelaajista Hyypiä pääsee Poolissa yhä harvemmin kentälle, Litmanen pelaa nykyisin vain maaotteluita ja Forssellinkin maalit tulevat jossain Birminghamin reservin riveissä.