Tämän päivän Etelä-Saimaan urheilusta oli mukava lukea Ville Hostikan debytoineen SaiPan maalilla eilisessä Pelicans-matsissa. Vaikka torjuntoja Villelle ei paljoa kertynyt ja kotijoukkue otti takkiin, niin raportit kaverin otteista ovat olleet vahvasti positiivisia.

Voin siis hyvin mielin myöntää, että kannatti lopettaa. Pelasin vielä C-junnuissa SaiPassa maalivahtina, mutta lopetin kun peliaikaa ei tullut tarpeeksi ja koulukin alkoi vaatia aikansa. Hostikka pelasi leijonanosan matseista, täysin ansaitusti, ja omaksi osakseni jäivät muruset ja lähinnä luukun availu.

Saatan ehkä kuulostaa katkeralta, mutta sitä en ole. Pikemminkin voin iloisena todeta, että parempi vei. Ei ole häpeä joskus kertoa lapsenlapsille, että muuten pelailin ihan mukavasti, mutta SM-liigassa pelannut ja NHL:äänkin varattu Hostikka vain oli yksinkertaiseti parempi.

Juniori-iässä lopettaminen on usein vanhemille (yleensä isälle) kovempi paikka kuin junnulle itselleen. Muistan, kun isälleni alkoi valjeta, että ei tuosta meidän Tuomaksesta ehkä uutta Patrick Royta tulekaan. Jälkeenpäin isäni on monesti sanonut, että ei sitä silloin siinä tajunnut, mutta näin muita kiekkovanhempia sivusta seuranneena homman absurdiuden huomaa.

Maalivahtina pelaamista olisi mukava kokeilla näin vuosien tauon jälkeen. Spagaattiin en ole taipunut enää ysiluokan jälkeen, mutta ehkä sinne räpylään voisi tuurilla jotain jäädä. Kobra-kuvioitu maskikin olisi vielä tallella...